lauantai 5. lokakuuta 2019

Tortillarullat uunissa

Hyvä ja helppo ruoka, kastike vaatii vaan vähän valmisteluja. Mut hei, kastikkeen voi kyhätä kokoon vaikka edellisenä päivänä ja silti on hyvää (tai käyttää jämiä pois). Valmistortillaletut on kova sana, niitä löytää usein tarjouksesta eurolla paketti, ja kastikkeen aineitten ei tarvii myöskään kovin kalliita olla.


Ensimmäisenä kuvana pitäis ilmeisesti olla houkutteleva kuva valmiista annoksesta. Nyt laitetaan kuitenkin kuvaa raaka-aineista, koska kuvat valmiista annoksesta on perinteisesti vitun rumia.




Uunitortillarullat

Tarvitset


  • 2/3 keskikokoisesta kesäkurpitsasta
  • 1 1/2 dl (pakaste)maissia
  • 1 tlk kidneypapuja
  • soijarouhetta n. 1 1/3 dl
  • 500 g paseerattua tomaattia
  • 1/2 chili, joskin enemmänki saa mielellän laittaa, nyt oli aika mieto
  • 6 valkosipulinkynttä
  • öljyä paistamiseen (rypsirapsi)
  • balsamiviinietikkaa ja soijakastiketta soijarouheen maustamiseen
  • mausteita: n. 1 tl mustapippuria, paprikajauhetta ja juustokuminaa, n. 1/2 tl savupaprikajauhetta ja kuivattua timjamia.
  • 1 pkt valmistortilloja (8 kpl)
  • juustoraastetta


Tee näin

Kastike pitää tehdä ekaks. Pilko kaikki valkosipulit ja chili, kuullota niitä runsaassa öljyssä. Lisää soijarouhe ja anna paistua ja imeä öljy itseensä. Tässä välissä voit kuutioida kesäkurpitsan jos oot nopee, jos et niin tee se etukäteen. Pistä soijarouheen sekaan loraus balsamiviinietikkaa ja soijakastiketta ja kesäkurpitsakuutiot. Paistele hetkinen, kurpitsa pehmenee. Lisää kuivamausteet ja saa laittaa lisää öljyäkin, jos siltä tuntuu. 

Lisää paseerattu tomaatti ja vähän vettä, anna kiehua miedolla lämmöllä ja soijarouheen turvota. Pistä jossain vaiheessa maissi ja huuhdellut kidneypavut mukaan ja tadaa, sörsseli on valmista. Nyt voi pitää taukoa tai jatkaa heti. Tai ei ihan heti, kun muuten palaa sormet.

Ota esiin tarpeeksi iso uunivuoka ja voitele sitä vähän öljyllä. Irrottele valmistortillat toisistaan, lätkäise letun sisään runsaasti täytettä, rullaa se ja asettele uunivuokaan.


Tässä kuva täyttövaiheesta jos ette muuten älynneet. Sisäänkin saa ehkä laittaa juustoraastetta, mut silleen maltillisesti sitten.

Kun kaikki tortillaletut on täytetty ja ahdettu vuokaan, voi jäljelle jääneen kastikkeen kaataa lettusten päälle ja ripotella mukaan juustoraastetta. Laita uuniin, n. 200 astetta ja sen aikaa, että juustoraaste sulaa ja ehkä vähän ruskistuu. Parikytminsaa voi olla hyvä.

Ota uunista. Syö.


Juuri uunista tullut vuoka. Ois voinu panostaa kuvaan enemmän.

Arvatkaa mitä tästä annoksesta puuttuu? Muuta ku kauneutta ja silmää asettelulle? No vittu salaatti!!!

Syö näitä hei sit salaatin kanssa niin oot fiksumpi kuin me oltiin.

maanantai 23. syyskuuta 2019

Tandoorimaustettu kasvisvuoka

Voisi aktivoitua tämänkin blogin kanssa. Ruokaa kuitenkin tulee tehtyä ja syötyä joka helvetin päivä, niin miten vaikeeta siitä kirjoittaminen muka on.

Tässä siis resepti viimeisimmälle herkkuruoalle, jolle keksin vetävän, iskevän nimen.




Intialaisittain maustettu uunivuoallinen kasviksia


Näitä siihen meni

  • 7 perunaa
  • 1 iso nauris
  • 3 pikkuriikkistä porkkanaa. Käytä yksi normikokoinen, ajaa saman asian
  • 1 keskikokoinen kukkakaali
  • 7 pientä vihreää "grilli"paprikaa
  • 5 valkosipulinkynttä
  • 2/3 punaisesta chilistä
  • 3 dl punaisia linssejä
  • 400 g tölkki tomaattimurskaa
  • 2,5 dl kaurakermaa
  • 1,5 tl garam masala -jauhetta
  • 3 rkl tandoori-currytahnaa (tässä oli Pirkka-merkkinen, ihan hyvää vaik ei varmaan silleen oo ihan autenttista jos haluut hifistellä)

Kukkakaalin hillitty charmi.

Näin tehtii

Pilko kasvikset: porkkana pieniksi paloiksi ja nauris vähän isommiksi, peruna naurispaloja vähän isommiksi ja kukkakaali reiluiksi kukinnoiksi. Kukkakaalin varren saa syödä pilkkomisen lomassa, kun kuitenkin on jo nälkä. Pienet vihreät paprikat perataan ja leikellään suikaleiksi. Kaikki nää heitetään isoon uunivuokaan odottelemaan.

Isolla paistinpannulla paistellaan runsaassa öljyssä pieniksi pilkottu valkosipuli ja chili, seuraillaan ettei pala. Heitetään mukaan garam masala, ja kun se alkaa tuoksua hyvältä, lisätään tandooritahna. Tän kokoelman annetaan paistua ihan hetkinen, sen aikaa, että ehditään huuhdella punaiset linssit. Ne pitää nimittäin huuhdella, kun niistä irtoaa ihan hitosti pölyä tai jotain. 

Huuhdellut linssit kaadetaan paistinpannulle ja sekoitellaan mausteitten kanssa. Lisätään jonkin verran vettä, että linssit alkavat kiehua ja kypsyä. Linssien ollessa melkein kypsiä (10 min tms, maistele niitä vittu) kaadetaan sekaan tomaattimurskapurkki. Annetaan keittyä miedolla lämmöllä niin pitkään kun vaan jaksat antaa olla. Tulee aika tönkköä.

Lapataan kastike uunivuokaan kasvisten päälle ja käännellään joukkoon. Isketään koko komeus uuniin noin sataanseittemäänviiteen asteeseen ja annetaan olla, kunnes perunat ja nauriit on kypsiä. Paloja siis pitää tökkiä välillä huom huom. Menee ehkä tunti.

Ensimmäinen kuva tästä ihanuudesta, suoraan uunista tulleena. Hyi vittu miten ruma ruoka.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Suolaa saatana

Tämä on ihan paska juttu. Suola. Natriumkloridi. Sitä pitäisi syödä enintään viisi grammaa päivässä eli alle teelusikallinen. Sitä kuitenkin on joka paikassa ulkona syödessä ja kotona, ja sitä lisätään ruokaan niin, että yhdeksän kymmenestä suomalaisesta saa sitä liikaa (sanoo THL).

Miksi tää on huono juttu? Otetaas referaatti Sydänliiton sivuilta. Siinä on kuulkaas hyvät sivut, menkää lukemaan.

  • suola kohottaa verenpainetta. Jos sen jättäis kokonaan pois niin moni ihminen vois ehkä päästä eroon verenpainelääkkeistä. Eikö ois kiva
  • suola lisää sydän- ja verisuonisairauksien riskiä vaikka verenpaine olisikin normaali
  • suola voi altistaa osteoporoosille lisätessään kalsiumin eritystä virtsaan
  • suola saattaa lisätä mahasyövän riskiä

Vaaka ei valehtele.

Kämmenellä se on tämän verran.

Tuossa on pari kuvaa viidestä grammasta suolaa. Nyt siellä joku miettii että "Näyttää aika isolta määrältä, en varmasti käytä noin paljoa." Kyllä varmaan käytätte.

Kun se saatanan suola on nimittäin piilossa.

Montako palaa leipää syöt päivässä? Minä syön yleensä neljä. Katselin kotoa löytyviä leipäpusseja niin niissä on yleensä 0,3 g suolaa yhdessä viipaleessa, eli neljästä kertyy jo 1,2 g suolaa.

Syötkö juustoa tahi makkaraa leivän päällä? Meillä kuluu juustoa. Ei saisi kulua, kun suolaa on ihan vitusti. Tuolla ylläolevassa Sydänliiton linkissä on laskettu, että kolme viipaletta juustoa sisältää keskimäärin 0,4 g ja kolme viipaletta kinkkua sisältää 0,6 g suolaa. Eli jos neljän leivän päälle laittaa kaikille viipaleen kinkkua niin saa jo 2 g suolaa. Ja entäs jos laittaa juustoa JA kinkkua. Laske ite mutta on aika paljon.

Mitäs muuta me syödään päivän aikana? Joku työssäkäyvä saattaa vetää valmisruokaa lounaalla. Nämä tiedot napattu foodie.fi-palvelusta.

  • Saarioinen jauhelihapitsa 200 g sisältää 2,4 g suolaa
  • Saarioinen poronkäristys 350 g sisältää 2,6 g suolaa
  • Atria Kunnon arki jauhelihapihvit muusilla 300 g sisältää 2,7 g suolaa
  • Atria metsästäjänpihvi sienikastikkeella 350 g sisältää 3,5 g suolaa
  • Hoviruoka kasvispiirakka 115 g sisältää 0,9 g suolaa
  • Rainbow kana kolmioleipä 150 g sisältää 1,5 g suolaa

Valmisruoissa on aika paljon. Ei hyvä. Neljä kinkkuleipää ja metsästäjänpihvi-ateria ja viidestä grammasta mentiin yli niin että heilahti.

Entäs jos tekee kotona ruokaa? Vaikka kanaa ja riisiä. Menee kauppaan ja ostaa broilerin hunajamarinoituja fileesuikaleita. Niistä tulee varmasti hyvää ja helposti.

Ä-ää, älä osta. Esimerkiksi Atria Perhetilan 300 g hunajamarinoitua kanaa sisältää 3,3 g suolaa. Valitse vaikka saman firman maustamaton kanafilee, siinä 300 g paketissa on vain 0,4 g suolaa, joka on siis sitä lihan luonnostaan sisältämää natriumia. Äläkä lisää suolaa. Tai jos lisäät, niin vain vähän, ja valitse Pan-suola.

Vähä-älyinen kissakin tietää, kumpi on parempi vaihtoehto.


Ei oo mitään syytä käyttää normisuolaa normiruoanlaitossa. Pan-suolassa on puolet vähemmän sitä haitallista natriumia ja siihen on lisätty ihan yhtä paljon jodia. Eihän se nyt ihan yhtä suolaiselta maistu mutta vitut siitä, siihen tottuu. Tupakoimattomuuteenkin tottuu vaikka alussa tuntuis vaikeelta.

Kissa on sitä mieltä että nyt on muuten aika kuvata kissaa. Kattokaa miten äly säkenöi sen katseesta.

Kasvisruoka ei muuten vältisti pelasta tässä asiassa. 300 g Jalotofun kylmäsavutofua sisältää huimat 3,6 g suolaa. Maustamattomassa versiossa (270 g) suolaa on noin 0,4 g, joka taitaa olla soijapavun luonnostaan sisältämää natriumia.


Aattelin tehdä kaurapala-kaurakermakastiketta, suolaa yhteensä 2,3 g.

Tein ja söin siitä puolet, oli hyvää.

Kun teet sitä kanaa ja riisiä, niin keitätkö riisisi kasvisliemikuution kanssa? Yksi kuutio puoleen litraan vettä, eikö niin? Oletko ikinä katsonut liemikuutiopaketin takaa ravintosisältöjä? Esimerkiksi meillä 500 ml valmista Rainbow-kasvislientä sisältää 3,75 g suolaa. Ohhoh. 

Keitä riisisi ilman liemikuutiota. Siihen tottuu nopeasti.

Täällä pelataan kuution neljäsosilla, jos pelataan.


Muita suuria suolan lähteitä suomalaisilla (noiden ylläkäsiteltyjen leivän,  juuston, leikkeleiden/makkaroiden ja pääruoan lisäksi) ovat mausteseokset ja runsassuolaiset herkut. Helpoimpana ratkaisuna tähän on ostaa vain suolattomia mausteseoksia, esim. suolaton sitruunapippuri, ja jättää sipsit, suolapähkinät ja suolatikut ynnä muut sellaiset kauppaan. 

Tuossa vikassa pitäisi itse petrata. Sipsit vaan on niin saatanan hyviä. Mutta onhan ne ihan turhaa paskaa.

Yhteenvetona: saat todennäköisesti liikaa suolaa, jos et mieti mitä syöt. Suolaa kun tuppaa tulemaan liikaa ihan normaaleilla ruokavalinnoillakin, kun sitä on piilotettu joka paikkaan.




P.S. Joo joo, ihmiset tarvitsee natriumia mutta tuo tarve ei ole syy syödä suolaa niinku nykymenon tapaan. Todettiin jo edellä että natriumia löytyy melkein ruoasta kuin ruoasta ihan luonnostaan. 

maanantai 17. kesäkuuta 2019

Nyhtökaurapyörykät

Nyhtökaura on hyvää. Sen voi syödä sellaisenaan pannulla paistettuna mutta siitä saa muuten myös helposti tehtyä pyöryköitä. Lihapullia. Ja joo joo, kaupassa myydään myös valmiita nyhtökaurapyöryköitä niin onko paljon järkeä tehdä niitä itse? 

On. Tässä ohje yhdenlaisiin pulliin.

Voi jumalauta saatana miten ruma kuva. Pyörykät hengaa munakoison kanssa, varmaan keskustelevat siitä miten hirveiltä näyttävät.


Nyhtökaurapyörykät

Tarvitset


  • 1 pkt nyhtökauraa. Tämä oli tomaattiversiota, oli hyvää, on jo mausteet ja suola valmiina
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 0,5-0,75 dl korppujauhoja
  • 1 kananmuna
  • tuoretta minttua, runsaasti
  • tuoretta persiljaa
  • mustapippuria, paljon
  • 0,5 dl oliiviöljyä


Teet

Nyhtökaurassa on isoja sattumia, eli sitä pitää pilkkoa pienirakeisemmaksi. Hakkeloi veitsellä leikkuulaudan päällä. Pilko samalla valkosipuli ja silppua yrtit.

Heitä juuri pilkkomasi matskut, pippuri ja öljy sekä kananmuna kulhoon. Öljyä on aika paljon mutta mieti, miten rasvaista sikanauta olisi. 

Vaivaa kädellä taikinaksi, lisää korppujauhoja niin, että rakenteesta tulee mukavan muotoiltava eikä liian vetinen. Muotoile pyöryköiksi, tässä voi auttaa jos käsiä vähän kostuttaa.

Paista pannulla runsaassa öljyssä. Ite en osaa paistaa mitään pyöreetä ja litistin nää nugettimaisiksi, niin oli helpompi kontrolloida, mikä osa paistuu milloinkin. Mutta jos osaat paistaa palloja niin kiva. 

Nyhtökaurapullat syötiin tortillaletun välissä paistetun munakoison, tomaatti-paprikasalsan, salaatin ja kurkkutsatsikin kanssa. Mukana halloumi-perunasalaatti.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Kulhot

Kulhoihin asetellut ruoat ovat tulleet muotiin pari-kolme vuotta sitten. Itsehän oon vitun myöhässä ja tajusin alkaa tehdä sellaisia vasta tänä vuonna, mutta eipä siinä mitään. Hyviä on silti.

Estetiikan riemuvoitto saatana.

Kulhojen idea on ymmärtääkseni siinä, että jokainen kootaan erikseen monipuolisista raaka-aineista. Mukana pitäisi olla 


  • jotain hiilihydraattia. Voi kokeilla ohraa, tummaa riisiä, tummaa pastaa, tattaria, hirssiä, kuskusta, kvinoaa, perunoita, bataattia.
  • jotain proteiinia, terveellistä proteiinia. Ei mitään pekonia saatana. Hyvää on tofu, pavut, kikherneet, linssit, soijatuotteet, sienet, härkis, nyhtökaura, kananmuna tai vaikka kala tai kana jos nyt pakko on eläintä syödä
  • jotain vihreää kasvista, vaikka paria erilaista. Salaattia, rucolaa, babypinaattia, lehtikaalia, ituja, yrttejä ja sen sellaista. Mitä tummempi vihreä niin sen parempi.
  • jotain värikästä kasvista. Näitä niin paljon kuin mahtuu. Hedelmät ja marjat myös tässä osastossa ja sellainen sateenkaarifiilis on hyvä. Paprikat, tomaatit, parsakaali, kesäkurpitsa, kurkku, munakoiso, punajuuri, porkkana, herne, maissi, kaali, ruusukaali, punakaali, fenkoli, retiisi, punasipuli (hyi), meloni, omena, verigreippi, nektariini, aprikoosi, viinirypäle, mustikka
  • jotain terveellistä öljyä. Avokado, öljyt, siemenet, pähkinät, tahini. Ei kuitenkaan valtavia määriä eikä kookosöljyä hyi saatana.
  • jotain muuta hyvää, jos haluaa ja kulhossa riittää tilaa. Leipäkuutiot, aurinkokuivatut tomaatit, hapankaali, halloumijuusto, feta, oliivit, jalapenot, tsatsiki


Voi olla kylmiä ja lämpimiä, raakoja ja kypsiä osia. Kokoaminen on kivaa, syöminen vielä kivempaa.

Ja tietysti sitä parempi mitä enemmän kasvista, hei haloo.

Tässä on yksi esimerkki, jolla ruokkii kaksi ihmistä.


Ylhäältäpäin otetut kuvat on aika rumia mut ainakin niistä näkee jotain.

Tofu-myskikurpitsakulho

Raaka-aineet


  • yksi pieni myskikurpitsa
  • 1/3 chiliä
  • 1 valkosipulinkynsi
  • mustapippuria, noin 1 tl
  • rypsiöljyä ja seesamiöljyä
  • tofua, sellainen 180 g maustamaton valmiskuutiopaketti (koska tuli vastaan puoleen hintaan, mikä lottovoitto)
  • yksi omena
  • yksi avomaankurkkku
  • yksi tomaatti
  • kourallinen viinisuolaheinää
  • pari ruokalusikallista auringonkukansiemeniä
  • tuoretta minttua tai muuta yrttiä

Tee näin

Kuori ja kuutioi myskikurpitsa ja kypsennä se vähässä vedessä keittäen. Kurpitsan kypsyttyä kaada vesi pois ja laita kuumaan kattilaan pari ruokalusikallista rypsiöljyä, mustapippuri sekä pilkottu chili ja valkosipuli. Anna marinoitua muutama tunti.

Paista tofukuutioita pannulla rypsi-seesamiöljyseoksessa, että ne rapeutuvat. Samaan aikaan viipaloi omena, kurkku ja tomaatti ja huuhtele viinisuolaheinä.

Kokoa annos. Kulhon pohjalle puolet myskikurpitsasta marinointiliemineen (kylmänä, mutta saa lämmittääkin, ihan sama) ja reunoille puolikas omena, kurkku ja tomaatti sekä suolaheinää. Heitä keskelle puolet kuumasta tofusta ja päälle auringonkukansiemeniä ja minttua. Syö. Pese kätes ennen syöntiä kun tätä syödään osittain sormilla, kun omenaviipaleitten nappaaminen haarukkaan on ärsyttävää.

Oli hyvää, söisin uudelleenkin. Jos vaan joku tekis.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Päällystetty leipä

Focaccia on italialainen päällystetty leipä, kuuluisa ja herkullinen, pehmeä, öliiviöljyinen ja suolainen. Tämä tässä on suomalainen päällystetty leipä, joka on hyvää vaikkei vittu olekaan sama asia. Pohjaan tulee vettä, hiivaa, jauhoja ja öljyä ja päälle laitetaan niitä asioita, mitä sattuu milloinkin löytymään. 

Hyvännäköistä, ainakin leipojan mielestä. En teistä muista tiedä.


Päällystetty leipä



Raaka-aineet


  • puolisen litraa lämmintä vettä. Ei tarvii mitata tarkasti, hiiva kyllä toimii isommallekin nestemäärälle
  • yksi pussi kuivahiivaa. Käytän aina kuivaa kun se säilyy ikuisesti. Saa käyttää tuorettakin mutta saat itse keksiä määrän
  • jauhoja. Vehnää ja muita
  • öljyä, rypsi kelpaa ihan hyvin
  • päällisiä

Tee suunnilleen näin

Lämmitä vettä haluamallasi tavalla ja testaa lämpötila vaikka sormella. Pitää olla selvästi kättä lämpimämpää mutta ei kuumaa. Kantsii tietysti pestä kädet mutta jos se jäi tekemättä niin ei ole maailmanloppu, tää menee vielä kahteensataan asteeseen uuniin ja siellä kuolisit sinäkin. 

Tässä leivässä oli vettä noin seitsemän desiä ja silti laitoin vain yhden hiivapussin. Sekoitin hiivan suoraan veteen, vaikka kuivahiiva käsketään aina sekoittamaan jauhoihin. Hyvin on aina toiminut niinkin eli oikeasti sillä ei ole vitunkaan väliä. Käsketään aina myös lisäämään sokeria/hunajaa/siirappia mutta ei kuule tarvii niitäkään, heräilevä hiiva ottaa tarvitsemansa sokerin jauhoista. Suolaakaan ei muuten tähän laiteta, huomasitte varmaan. 

Hiiva ottaa lämpimän kylvyn kuinka ihanaa.

Lisätään jauhot. Tähän leipään tuli vain noin kaksi desiä vehnäjauhoja, koska ne olivatkin niin lopussa, mutta laita mieluummin enemmän. Vajetta paikkaamaan tuli 5,5 dl sämpyläjauhoja, joissa toki oli vehnää ja vehnälesettä, 1,5 dl ruisjauhoja ja 3,5 dl kaurahiutaleita. Jauhot saa sekoittaa veteen lastalla, ei tarvitse liata käsiä. Sekoitellaan/vaivataan vaan tarpeeksi pitkään, että jotain sitkoa saa muodostumaan. Lopuksi lisätään puoli desiä öljyä ja murjotaan taikinaa niin, että siitä muodostuu kulhon reunoista irtoava pallo.

Rautalankamalli kuvina: hiivaveteen laitetaan jauhoja.

Tämä näyttää ihan hyvältä...

...eli voidaan lisätä öljy.

Lopputuloksen pitäisi olla suunnilleen tällainen pallonen.

Jaetaan pallo kahtia ja taputellaan jauhojen avulla pellille kahdeksi pyöreähköksi leiväksi. Kohotetaan liinan alla, nämä kohosivat noin puoli tuntia.

Kohoamisen aikana valmistellaan leivän päälliset. Tällä kertaa löytyi minitomaatteja, kesäkurpitsaa ja parsakaalia, joiden alle pirskoteltiin valkosipuli-mustapippuriöljyä. Juustoraaste olisi ollut hyvästä, mutta juusto oli vittu loppu.

Näillä mentiin, täytteet kahdelle leipäselle.

Muita hyviä päällisiä ovat muuten aurinkokuivatut tomaatit, eriväriset paprikat, kikherneet, isot valkoiset pavut, jalapenot ja feta. Ja kai myös oliivit ja sienet ja sipulit, jos niistä tykkäät.

Painele täytteet leivälle ja paista  200-225 °C 15-20 min.

Ennen uunia.

Uunin jälkeen. Tästä muuten taitaa nähdä, että vehnäjauhoja oli turhan vähän: leipä on tummaa ja paistamisen aikana siihen tuli murtumia. Onpahan saatana terveellistä.

Syö. Leivän kanssa kannattaa tarjota jotain paputahnaa, niin tulee vähän ravikkaampi kokonaisuus.

Ei paha, ei pahaa.

perjantai 24. toukokuuta 2019

Voileipäkakku

Voileipäkakut ovat ällöttäviä. Ne on kyllästetty majoneesilla ja tuorejuustolla ja sulatejuustolla, sisällä on kinkkua ja paprikaa tai lohta ja kurkkusalaattia tai fetaa ja punasipulia ja herratiesmitämuuta. Voi olla hyviäkin raaka-aineita, mutta majoneesi-tuorejuusto-sulatejuustopaljous pilaa kaiken. Mutta toisaalta mitäpä ruokaa nuo ei pilaisi.

Voileipäkakkujen ainoa hyvä puoli on koristelu: ihmiset saavat ne näyttämään hyviltä ja sitä katkerammalta tuntuu, kun maku saa voimaan pahoin.

No, kokeilin sitten kuitenkin itse tehdä voileipäkakkua. Parempaa oli. Ainakin kolme tähteä viidestä, saatan tehdä uudelleen.

Muista: seuraavan kerran kun tekee jotain potentiaalisesti nätin näköistä niin voisko vittu kuvatakin sen nätisti eikä vaan räpsäistä vinoa kuvaa just ennen syömistä.



Voileipäkakku



Error error reseptiä ei ole olemassa kun tein fiilispohjalta enkä ottanut oikein mitään tietoja talteen. No mut reseptit on vaan kahlitsevia paree tehdä mitä ite tahtoo.

Kakku koottiin Tokmannin Priima-moniviljapaahtoleivästä, joka sattui olemaan tarjouksessa viimeisen käyttöpäivän uhkaavan lähestymisen vuoksi. Saa käyttää jotain hienompaa ja parempaa, jos oikein fiiniin juhlaan tekee. Kakusta tulee kuulemma parempi myös sillä tavalla, että leikkaa paahtoleivistä kovan reunan pois. Mitäs paskaa tämä on, en varmasti leikkaa.

Täytteitä tein kaksi erilaista, kikhernetahnan ja tsatsikin, ensimmäistä oli kaksinkertainen määrä jälkimmäiseen verrattuna.

Täyte 1. 

230 g kypsiä kikherneitä (pahvitetra) + viisi uunipaahdettua tomaattia + 3/4 paprikaa pieninä kuutioina + 2 valkosipulinkynttä + 1/2 tuoretta chiliä siemenineen + kuivamausteina timjami, mustapippuri, paprika, savupaprika ja chili (joo, lisäsin tätäkin). 

Öljyä olisi ehkä kaivannut mutta unohtui, suolaa ei koska herneet oli jo suolaliemessä lilluneita. Jos itse tehtyjen tomaattien sijaan käytät valmiita aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä niin ne ratkaisee tuonkin asian eikä tarvii yöllä herätä ja miettiä että saatana se öljy jäi.

Tee kikherneistä, tomaateista ja mausteista sileä tahna valitsemallasi työkalulla. Suositellaan sauvasekoitinta tai tehosekoitinta mutta kokeile kuule vaikka perunasurvimella. Sekoita mukaan paprikakuutiot.

Täyte 2. 

noin 2,5 dl paksua maustamatonta jogurttia + pari desiä raastettua ja siivilässä valutettua kurkkua + yksi valkosipulinkynsi + mustapippuria + jonkun verran tuoretta tai kuivattua minttua

Sekoita aineet yhteen, pitäisi olla hyvää ja raikasta. Helpoimmalla pääsee jos käyttää turkkilaista jogurttia mutta meilläpä sitä ei ollut, eli valutin normitölkkijogurttia kahvisuodatinpussissa muutaman tunnin. Hyvä lopputulos silläkin tavalla.

Kokoa kakku, kun täytteet on saatu hyvänmakuisiksi. Jotkut tekee tän suoraan ns. oikein päin tarjoilualustalle, minä kokosin ylösalaisin leipävuokaan. Ei ole mitään rakettitiedettä mutta tässä silti rautalankamalliohjeet kun joukossa on aina joku joka ei älyä.

    • vuoraa vuoka kelmulla
    • pohjalle leipäkerros
    • ykköstäytettä
    • taas leipäkerros
    • kakkostäytettä
    • uusi leipäkerros
    • ykköstäytettä
    • viimeinen leipäkerros

Peitä kelmulla ja laita koko komeus jääkaappiin muutamaksi tunniksi tahi koko yöksi. Päälle kannattaa laittaa joku paino, että leipä ja täyteet oikein litistyvät.

Koristele vasta vähän ennen syöntiä ja aloita sillä, että kumoat kakun pois leipävuoasta ja rukoilet, että se pysyy muodossaan. Koska jos ei pysy niin paska homma, vieraat on jo kutsuttu ja niille on luvattu voileipäkakkua.

Kannattaa muuten kutsua vieras, joka ei pidä voileipäkakusta ja olisi siis helpottunut, jos tekele epäonnistuisi ja joisitte vain kahvia. Niin minä tein. Vieraan epäonneksi tämä pysyi koossa ja hän joutui syömään sitä. 


Hyvin pysyy muodossaan, kun on tarpeeksi jämäkät täytteet.

Tämän kakun päällystahnassa on 120 g maustamatonta tuorejuustoa, 50 g fetaa ja vähän yli desi jogurttia sekä kaksi pientä valkosipulinkynttä. Ainemäärät suuntaa antavia: tavoitteena oli tahna, joka levittyy mukavasti muttei valu. Reunoja ei kannata koristella koska sitten kakusta tulee ällöttävä kun valkoista mönjää on liikaa hyi helvetti. 

Laita päälle jotain omasta mielestäsi nättiä kasvista.

Viimeisiä viedään.

Loppuun hauska tarina. 

Vieras jäi hetkeksi yksin istumaan pöydän ääreen, kun keitin kahvia tai jotain. Kakku oli jo pöydällä ja myös toinen kissa oli pöydällä, kun se tykkää viettää aikaa ihmisten kanssa ja vierasta ei haitannut. Kissa tykkää myös syödä salaattia ja se tietenkin huomasi tilaisuutensa tulleen, nappasi kakun päältä isoimman viinisuolaheinän ja hotki sen siinä pöydällä. Onhan se vittu mukavaa kun tarjoilut kelpaavat kaikille osallistujille.